Suullinen vastaaminen kuormittaa

• Yllättävää ääneen vastaamaan pakottamista keinona ”totuttaa” oppilasta tilanteeseen.
• Sen tulkitsemista osaamattomuudeksi, välinpitämättömyydeksi tai yhteistyöhaluttomuudeksi, jos oppilas ei vastaa suullisesti.
• Huomion kiinnittämistä oppilaan jännittämiseen koko ryhmän kuullen.
• Kaiken suullisen osallistumisen poistamista pysyvästi ilman, että oppilaan kanssa selvitetään, millainen eteneminen voisi olla mahdollinen.
• Liian suuren harjoitusaskeleen vaatimista kerralla. Tavoitteena ei ole selvitä mahdollisimman vaikeasta tilanteesta vaan rakentaa onnistuvia kokemuksia asteittain.

Suullinen vastaaminen voi olla oppilaalle paljon vaativampi tilanne kuin saman asian kirjoittaminen. Puhumiseen voi liittyä pelkoa muiden arvioinnista, epävarmuutta virheen tekemisestä, vaikeutta muodostaa vastaus nopeasti tai kuormitusta siitä, että huomio kohdistuu hetkessä omaan toimintaan. Tutkimuksissa sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja ujouteen kohdistuvilla interventioilla on havaittu myönteisiä vaikutuksia osalla kouluikäisistä, ja koulussa toteutetuista kognitiivis-behavioraalisista interventioista on jonkin verran lupaavaa näyttöä. Tulokset eivät kuitenkaan tarkoita, että tavallinen suullisen vastaamisen vaikeus olisi sosiaalista ahdistuneisuutta tai että yksittäiset luokkahuonekeinot olisivat tutkimuksissa suoraan osoitettu tehokkaiksi.

Jos oppilas pystyy puhumaan joissakin ympäristöissä mutta ei toistuvasti tietyissä koulutilanteissa lainkaan, vaikeus on voimakas tai se haittaa olennaisesti koulunkäyntiä, tilannetta kannattaa selvittää yhdessä opiskeluhuollon ja tarvittaessa terveydenhuollon kanssa. Tällaista käyttäytymistä ei pidä diagnosoida pelkän kouluhavainnon perusteella. Tutkimusta on myös valikoivasta puhumattomuudesta, jossa koti- ja kouluympäristöön ulottuvilla asteittaisilla interventioilla on saatu myönteisiä tuloksia, mutta kyse on erityisestä kliinisestä tilanteesta eikä tavallisen vastaamisjännityksen suorasta vastineesta.